26. marraskuuta 2011

Savityöt valmiit

Tänään oli perhekeramiikkakurssin toinen kerta. Kaksi viikkoa oli kulunut edellisestä kerrasta ja sillä aikaa savityöt oli ehtineet kuivua ja ne oli poltettu. Savipajalla meitä siis odotti monta laatikollista valkoisia savitöitä ja niiden kaikkien joukosta sitten jokainen etsi omansa... eiköhän suurinpiirtein kaikki sieltä löytyneetkin. Mun tekemän isätontun hattu oli tosin jossain vaiheessa mennyt hukkaan ja äititontun hattu piti liimata paikoilleen. Enkelin hiussuortuvat olivat osittain irronneet. Onneksi Erikeeper auttaa. Ja tonttuisälle päätin tehdä uuden hatun kotona, askarteluhuovasta.

Maalasimme savityöt akryylimaalein, ne oli kyllä tosi laadukkaat ja peittävät! Pensseleissä oli toivomisen varaa, enemmän pieniä pensseleitä olisin kaivannut jotta olisi saanut tarkemmin tehtyä. Tässäpä lopputuloksia... ensin mun väkerrykset:
Kuvassa: takarivissä oikealla enkeli, äititonttu, joulukuusi.
alarivissä oikealla servettiteline, tuikkulyhty "lahjasäkki", isätonttu ja kynttilänjalka.

Ja sitten esikoisen taideteokset maalattuina:
 Kuvasta löytyy pari lumiukkoa, kolme mukia, pari tähteä joulukuuseen, kauriita joulukuuseen, pieni joulukuusi...

Kaiken kaikkiaan ihan mukava kurssi :) Tontut ja kuuset löysivät jo paikkansa kirjahyllystä - onhan huomenna jo eka adventti. Tähdet ja kauriit saavat paikkansa sitten joulukuusesta (kiinnitysnarujen kera), servettiteline on jo keittiönpöydällä. Mutta minnes me nuo loput laitettaisiin..?

25. marraskuuta 2011

2-vuotisarvonta!


Pari vuotta on vierähtänyt nopeasti. Ennen tätä blogia minulla oli käsityöblogi muualla, mutta se oli poistettu kun en tarpeeksi ahkerasti sitä päivittänyt :( Eli pari vuotta sitten oli aloitettava ns. puhtaalta pöydältä. Kiitos teille, lukijat, kun olette jaksaneet käydä seuraamassa blogiani :) Siitä saa energiaa aina uusiin viesteihin. Ja mikäs sen mukavampaa kuin kierrellä toisten blogeissa saamassa uusia ideoita!

Mutta nyt asiaan...
Arvontaan voi osallistua niin blogin lukijapaneeliin kuuluvat kuin satunnaiset lukijatkin. Jos olet satunnainen lukija, jätä selkeä nimimerkki :)

Arvontaan osallistuminen päättyy to 8.12.2011 klo. 23.59. Ja arvonta suoritetaan mun nimpparipäivänä 9.12.2011. Onnentonttuina toimivat meidän pojat A & J.

Lisätäksesi jouluisia voittomahdollisuuksia, toimi näin:

* Saat yhden arvan, kun kommentoit osallistumishalukkuutesi tämän viestin perään.
*  Toisen arvan saat liittymällä lukijapaneeliin (tai kun mainitset jo olevasi jäsen).
* Kolmannen arvan saat, kun linkität arvonnan blogissasi (voit käyttää yllä olevaa kuvaa).

Osallistuneiden kesken arvotaan jouluinen pikkupaketti, josta löytyy:
punainen, puuvillalangasta neulottu tiskirätti (20cm x20cm)
huopasaippua
lankatonttu
...ja lisäksi lohdutuspalkinnoiksi kaksi lankatonttua (erivärisistä langoista kuin yllä oleva).

Onnea arvontaan!
  

20. marraskuuta 2011

Huopatossut kantoliinailuun

Piipahdin pitkästä aikaa Ihan itse -foorumilla ja selailin siellä viestiketjuja. Neulonta -palstalta löysin vanhan keskustelualoituksen jossa kyseltiin huovutetuista liinailutossuista. Siinäpä vasta kiva idea! Vauvamme laskettu aika on tammikuun lopulla, eli keskitalvella. Tietystikään heti ei ulkoilemaan voida lähteä, mutta vielä on viileää sitten kun ulos päästään.

Ystävämme Google auttoi taas, kun etsin sopivaa pienten huopatossujen ohjetta. Päädyin kokeilemaan Lankamaailman sivuilta löytynyttä ohjetta, kaikista pienintä versiota (22-23, pienempi olisi vielä saanut olla). Mulla ei ollu ohjeessa mainittua lankaa, joten kaivoin Huopasta esiin ja ajattelin katsoa miten käy. Tossuihin valikoitui sinikirjava ja punainen Huopanen... vauvan sukupuoli kun selviää sitten kun pienoinen syntyy. Silmukkamäärän ja kappaleen korkeuden pidin ihan samana, vaikka lankojen neuletiheydet ei ihan yks yhteen menneetkään. Kuvassa on toisen tossun saumat jo ommeltu yhteen, toinen tossu vielä ompelematta.


Laitoin tossut 40-asteen pesuun parin pyyhkeen kanssa. Kun tossut sitten otin pesukoneesta, huomasin niiden olevan vielä kohtalaisen suuret (ja jonkin verran pyyhkeistä oli tarttunut nyppyä tossuihin). En alkanut sen enempää tossuja venyttelemään, kunhan vähän suoristelin ja muotoilin. Mahtuupahan alussa enemmän sukkia tossun sisälle ja tossut mahtuvat jalkaan vielä syksylläkin.



Jotta tossut pysyisivät hyvin jalassa, päätin neuloa joustinneuleena vielä vartta tossulle. Varressa käytetty myös Huopasta. Silmukoita loin 32 ja neuloin 4mm sukkapuikoilla. Kiinnitin varren tossuihin ompelemalla, ihan vaan parsinneulalla ja Huopasta käyttäen.



Näistä tuli kyllä aikas söpöläiset :D

16. marraskuuta 2011

"Saumurisulkeiset"

Reilu kuukausi sitten meille kotiutui saumuri. Sain sen ystävältäni joka sai uudemman saumurin. Tämä kyseinen peli on Husqvarna Vikingin valmistama Huskylock 34 D -saumuri... eipä paljoa infoa siitä googlettamallakaan löydy. Olen siis yrittänyt etsiä käyttöohjeita ja sellaiset kyllä 15USD hintaan saisikin ladattua netistä, mutta ne on englanninkieliset. Joutuisi vielä pähkäilemään englannista suomeksi ja suomesta saumuriksi ;)

Tänään sitten sain nuorimmaisen päiväuniaikaan laitettua hukuksissa olleen langan ("vihreä") takaisin paikoilleen ja se olikin ihan helppoa kun hankin ne kätevät kärjestään kaarevat pinsestit! Ompelujälki tosin oli kaikkea muuta kuin kaunista tuon "vihreän" langan osalta. Niinpä päätin, että kun mulla on illalla ihan omaa aikaa (=mies poikien kanssa puutyökerhossa pari tuntia) niin otan alusta alkaen selvää tuosta saumurista. Niinpä illalla otin kaikki langat pois paikoiltaan ja imuroin pölyt pois koneesta. Tietty pitäisi vielä avata paininjalan alla oleva levy jotta saisi sieltäkin putsattua ja johonkin kai voisi öljyäkin laittaa..? Voi kun olisi se ohjekirja!

Ihan itse -foorumin keskusteluista sain hyviä vinkkejä ompeleen siistimiseksi. Päätin laittaa saumuriin neljä eriväristä lankaa, noiden värikoodien mukaisesti; vihreä, keltainen, sininen ja punainen. Näin olisi helpompi nähdä mikä lanka se on jossa on ongelma. Vihreä lankahan se... en sitten tiedä onko kuitenkin langan pujottamisessa joku häikkä kun pienen pätkän ommeltuani vihreä lanka (toinen sieppareista) oli karannut viimeisestä reiästä minne se piti pujottaa. Katkennut se ei kuitenkaan ollut :o Tosin mun mielestä (kuvan perusteella) lanka on ihan oikein, mutta tiedä sitten...


Päätin istahtaa sohvalle hetkeksi läppäri sylissä etsimään vinkkejä. Tuossa vaiheessa ovi kävi ja puutyökerholaiset tulivat sisään... vajaa tunti siitä kun lähtivät. Esikoinen oli alkanut valittaa vatsaansa, mennyt kalpeaksi ja oksentanut :( Valitteli kyllä vatsaansa jo päivällä, mutta sanoi haluavansa mennä päiväkerhoon ja puutyökerhoon eikä päivällä ollut oksentelua. Ihan hyvätuulinen ja pirteä oli esikoinen ollut heti pahoinvoinnin jälkeen ja on sitä edelleen. Mutta mun saumurisulkeiset jatkuvat sitten taas joskus.

Sattuuko kenelläkään lukijalla olla samanlaista saumuria (Huskylock 34 D)? Tai vaikka käyttöohjetta jossain?

13. marraskuuta 2011

Savitöitä

Alkusyksyllä ilmoitin itseni ja esikoisen Raision työväenopiston perhekeramiikkakurssille. Valitettavasti emme ryhmään enää mahtuneet, mutta myöhemmin sain sähköpostilla tiedon toisesta ryhmästä, joka järjestettäisiin koska ensimmäiseen oli ollut niin paljon tulijoita. Tietysti halusimme yhä mukaan ja niin pääsimme tutustumaan savitöiden ihmeelliseen maailmaan :D

Ryhmä kokoontuu nyt marraskuussa kahdesti, 4½h kerrallaan. Tänään oli ensimmäinen kerta. Meillä oli käytössämme 5kg köntti valkoista savea. Esikoinen oli varsin tuottelias; mukeja, lautasia, koristeita joulukuuseen (piparkakkumuoteilla), lumiukkoja, joulukuusi, lusikka... ja mitä vielä. Kaikki tietysti varsin persoonallisen näköisiä, 5-vuotiaan designia :) Minä en saanut aikaan yhtä suurta määrää taideteoksia. Tein isätontun, äititontun, joulukuusen, enkelin, tuikkulyhdyn, servettitelineen ja pienen kynttiläjalan. Ihmeen paljon tuosta 5kg savimäärästä sai tehtyä! Nyt savityöt jäivät pajalle kuivumaan ja kahden viikon päästä on seuraava kerta. Töiden kuivuttua ohjaaja polttaa ne ja sitten on vuorossa maalaaminen, sitten parin viikon päästä.

Tässäpä vain pieni murto-osa meidän savitöistämme:
...oikealla ylhäällä oleva on ainoa mun (kuvanottohetkeen mennessä) tekemä, muut taideteokset esikoinen ehti tehdä samassa ajassa ku mä ton yhden ;) No mukissa auttelin vähän kahvan ja pohjan kanssa. Ylärivissä vasemmalla siis kaksi lumiukkoa ja pieni joulukuusi (+ mun tekemä joulukuusi). kolme piparimuoteilla tehtyä joulukuusen koristetta ja muki.

Tätä ennen olen ollu saven kans tekemisissä joskus yläasteella ja lukiossa. Ehkäpä ilmoittaudun joskus ihan itsekseni savityökurssille. Vaikka esikoisen kanssa oli myös tosi hauskaa tuolla olla, aivan hurjan hyvin jaksoi poika hommaa tehdä sen aikaa kun savea riitti.
----

Ja se toissailtana tekemäni pizzasalaatti oli tosi hyvää ja onnistunutta - suosittelen ohjetta lämpimästi kaikille :P

Tulevana keskiviikkona mies menee molempien poikien kanssa MLL:n isätoiminnan puutyökurssille. Miten mä osaan olla ilta-aikaan yksikseni (noh, koiran kanssa) kotona? Ihmeellistä laatuaikaa :P Luulenpa, että aikas varmasti mä olen silloin ompelukoneen ääressä... ja siitä tulikin mieleeni et pinsetit saumurin lankojen pujottamiseen on vielä hankkimatta.

11. marraskuuta 2011

Testissä pizzasalaatti

Huomenna on pizzapäivä ja googletin pizzasalaattiohjeen, josko saisi edes hiukan samantyylistä salaattia kuin joissan pizzerioissakin on. Niinpä löysin tieni Kokkauksia & kotielämää -blogiin ja päätin kokeilla sieltä löytyvää ohjetta. Tässäpä sama ohje jakoon teillekin:

Pizzasalaatti

½ kaali
1 punainen paprika
1dl sokeria

Raasta kaali silpuksi. Sekoita joukkoon suikaloitu paprika ja sokeri. 

1½dl Hunaja-omenaviinietikkaa
1dl vettä
1dl öljyä
1tl suolaa
1.5tl sinappia
pippurisekoitusrouhetta

Sekoita ainekset keskenään kattilassa. Anna kiehahtaa ja kaada kaaliseoksen päälle. Sekoita hyvin salaattiin ja pistä kansi päälle painoksi. Anna maustua n. 1 vuorokausi. Säilyy kylmässä n.3päivää.

------

Kun keittelin tuota etikkaseosta, arvasin että joku perheenjäsenistä sanoo kommenttinsa "tuoksuun". Esikoinen (päivän 5v synttärisankari) alkoikin valittaa ettei meillä voi olla kun haisee noin pahalta :P Josko se sama seos maistuisi kuitenkin huomenna salaatissa...

Blogiin on liittynyt 20 vakkarilukijaa - jippii! Kiitos teille kaikille kun jaksatte seurailla blogiani <3 Joulukuun alussa blogissa juhlitaan 2v synttäreitä ja synttäreiden kunniaksi keksin jonkun kivan arvonnan :)

9. marraskuuta 2011

Kirahveja ja joustista

Toissapäivänä piirsin paidan kaavat (More gray raglan t-paita, Ottobre Kids 4/11), eilen leikkasin kankaat siihen. Eilen leikkasin kankaat myös 122cm housuihin jotka tein Ottobre Kids 4/11 -lehden High jump -housujen kaavoja mukaellen (kyseisellä kaavalla tein maasturihousut). Näihin en kuitenkaan tehnyt taskuja ja yhdistin taka- ja etukappaleen leikkausvaiheessa niin, ettei sivusaumoja tullut. Tänään sitten kuopuksen päivälepoaikaan ajattelin aloittaa ompelemisen... mutta saumurin toinen alalanka oli karannut ja koska homma on mulle vielä aikas uusi, en malttanut sitä kauaa yrittää oikealle paikallaan. Into ompeluun oli niin kova että nostin saumurin syrjään ja ompelukoneen tilalle - käyhän se niinkin, vaikka onkin hitaampaa.


Päivällä sain housut melkein valmiiksi, ainoastaan kiristysnauha jäi housuista puuttumaan. Illalla ompelin sitten sen ja paidan valmiiksi. Tuo kaitaleella (hihansuiden ja pääntien) huolittelu ei ole kyllä ihan helppo homma, mutta eipä tuo kaulus nyt onneksi pahasti repsottamaan jäänyt.

Paidan ja housujen kankaat on kaikki Royal-tuotteelta tilattuja. Kirahvikangas on jerseytä (huom, paidan etupuolella kirahvit katselevat eteenpäin, paidan takapuolella näkyy kirahvit takaa). Turkoosi kangas on joustofroteeta. Paitaan laitoin oman merkkini niskaan, housuissa merkki on takapuolella, hieman resorin alapuolella.

Nämä ihanuudet käärin pakettiin ja esikoisemme saa ne synttärilahjaksi kun hän täyttää 5 vuotta perjantaina 11.11.2011 :D

5. marraskuuta 2011

Suklaisia makuhetkiä

Tämä suklaakakku tulee pikaisesti mikrossa, paitsi siis meidän mikrossa jossa vaaditaan moninkertainen paistoaika alkuperäiseen ohjeeseen nähden (kakku oli mikrossa 17min, tosin meillä ei ole 950W -tehoinen mikro). Ohjeen löysin Pinjan herkkula -blogista. Tein kakun isossa silikonivuoassa ja onneksi laitoin annoksen kaksinkertaisena, muuten olisi tullut aikas pikkuinen kakku (suklaata en laittanut kaksinkertaista määrää). Olisi ehkä tuohon vuokaan voinut tehdä jopa kolminkertaisen annoksen. Voitelin silikonivuoan, mutta en jauhoja laittanut.


Suklaakakku mikrossa :P

100g Taloussuklaata
100g voita tai margariinia
3 kananmunaa
1dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Sulata rasva ja suklaa. Sekoita kananmunat ja sokeri. Yhdistä kaikki aineet. Laita taikina voideltuun ja jauhotettuun silikonivuokaan. Kypsennä täydellä teholla (950W) 4 min.

Nyt meillä kuulemma haisee tosi vahvasti kananmunilta ja hiukan suklaalta. Millainenhan mahtaa makunautinto olla..?

Muoks. Ihan hyvältä maistui ensimmäinen makupala :P Tietty sitä suklaata olisi voinut laittaa kaksinkertaisen määrän, nams!

4. marraskuuta 2011

Peikot heittää kuperkeikkaa

Eräs pieni herrasmies täyttää joulukuussa 2v ja jotain halusin hänelle ommella synttärilahjaksi. Royal-Tuotteelta tilasin turkoosia Peikot-velouria ja siitä syntyi Ottobre Kids 6/2010 -lehdessä olleella Kuperkeikka -ohjeella kivat pöksyt, joissa on tilaa temmeltää. Sekä lahkeissa että vyötäröllä on kuminauhakujat, jotka jätin pieneltä matkalta auki, joten niitä on helppo säätää. Toivottavasti lahja on yhtä mieluinen saajalleen ja hänen perheelleen kuin tekijälle :D


Kokoa housuilla on 92cm ja samalla kaavalla tein vajaa vuosi sitten fleecehousut tähtiaplikaatioin (Neljän tähden kuperkeikka) meidän nuorimmaiselle. Nuo housut on käytössä vieläkin, kivasti lämmittävät välikausihaalarin alla viileinä aamu-ulkoiluhetkinä.

Tuo Peikot -velour on kyllä tosi herkullinen ja kangasta jäi vielä jonkin verran. Mitähän siitä keksisi..?

3. marraskuuta 2011

Juoksuhousut (koira)vanhukselle

Johonkin on kadonneen meidän Peppi-koiran juoksuhousut! Tai yhdet on kyllä tallessa, mutta ne on alusta pitäen olleet hiukan naftit (joskus olen ne itse ommellut). Katsoin ruokaostoksilla käydessäni lemmikkitarvikehyllyjä, mutta eipä löytynyt juoksuhousuja Prismasta eikä Citymarketista... juoksuhoususiteitä kyllä oli, mutta ei housuja! Mutta eipä tuo ollut kummainen homma ommella sellaiset itsekään. Kivasti vierähti tovi poikien päivälepoaikaa samalla. Otin "kestovaippakankaat" -laatikosta palan siellä kauan marinoitunutta viininpunaista USA 2mil PUL:ia ja leikkasin siitä koiran mittojen mukaan palasen, kävin sovittamassa palaa ja hieman leikkasin siihen muotoa kapeimpaan kohtaan. Reunat huolittelin (edelleen sillä samalla) mintunvihreällä vinonauhalla. Sitten hiukan mustaa tarranauhaa ja kuminauhaa. Hännälle tein reiän ja huolittelin sen siksakilla laiskuuttani kun en jaksanut alkaa siihen vinonauhaa säätämään. Nämä housut ovat sopivat, mutta eivät tietenkään koiralle mieleiset :P Vielä ehkä olis saanu haara hieman kapeampi olla.



Peppi ei tykänny yhtään olla kuvattavana... ei se tykkää koskaan ja nyt kun vielä housut jalassa niin onhan se noloa!

Pepillä käytetään juoksuhousuissa joko puolikasta kestosuojia... alkaa meiltä nuo kertakäyttöiset loppua. Ilmeisesti pitää koiraa varten niitä sitten ostaa.

1. marraskuuta 2011

Alennuskoodi blogin lukijoille TiriTomiin!

Tässäpä oiva tilaisuus ompelusta pitäville Käsin tehdyt -blogin lukijoille... kun joulukin alkaa jo lähestyä. Alennuskoodi TiriTom-verkkokauppaan!


Alennuskoodilla 4EADD1SU saat -10% alennuksen tilauksesta TiriTomista. Tarjouskoodi on voimassa koko marraskuun ajan, 30.11.2011 saakka :)

TiriTomista löytyy kankaiden ja muiden ompelutarvikkeiden lisäksi myös vaatteita, keittiötekstiilejä, laukkuja ja pusseja sekä sisustustuotteita.

Eikä sitten muuta kuin napsuttelemaan!