18. lokakuuta 2015

Sydämiä, pisaroita ja bambeja

Edellinen tyttärelleni ompelema takki oli jäänyt pieneksi ja oli aika ommella uusi "kauppatakki". Löysin kivan takkikaavan Ottobre Kids 1/12 -lehdestä (nimi ei nyt tule mieleen...). Kävin materiaalishoppailemassa Kankaamossa. Päälliskankaana pisara-kuviollinen puuvilla (ihana!), pilkulliset napit ja liukas vuorikangas. Takki on kokoa 104cm.




Aivan ohjeen mukaan en takkia tehnyt. Taskuissa on kiinnityksenä Prymin muoviset sydännepparit (KAM-pihdeillä kiinnitetyt ;) ) nappien sijaan. Jätin tampin pois kauluksen luota ja ompelin vyötärön kuminauhakujassa päälliskankaan ja vuorin yhteen. Kuminauhanyörien stopparit on eriparia, mutta eipä se takin sisältä näy. Sovituskuvaa ei nyt ole, mutta hihoja joutuu hiukan kääntämään neidille vielä.

Olen "marinoinut" Noshin harmaapohjaista sydänneulosta varmaan vuoden päivät. En raaskinut sitä leikellä ja päätin että siitä tulee minulle torkkupeitto. Vain toisen puolen kangas puuttui. Vihdoin tänä syksynä sydänneulos pääsi käyttöön. Nuorempi poika mökötti valkoisen fleecepeiton alla. Sain idean! Ompelin neuloksen reunoistaan kii fleecepeittoon ja sain itselleni ihanan ja lämpöisen, tuunatun torkkupeiton :)


Peiton jälkeen kankaasta jäi vähän jäljelle. Kankaan rippeitä olen hyödyntänyt ompelemalla tyttärelle hameen (kaavana Ottobre Kids 3/11 Funky stripes hameleggareiden hameosa, pidennetyllä helmalla).


Ompelin vielä Ottobren ilmaiskypärämyssykaavalla tyttärelle kypärämyssyn, koko 52...



...sekä lapaset ilman vuoria. Lapasten kaava Pattydoo-blogista.



Inspiroiduin kaapissa olleesta punertavanruskeasta teddykarvasta. Sille joku kiva kaverikangas ja tyttärelle talvipipo! Teddykarvan ostin alkuvuodesta 2012 Jättirätin palalaarista, kun pojat halusivat itselleen samanlaiset sudenpentulakit kuin Tupulla, Hupulla ja Lupulla ;) Kaverikankaaksi valikoitui tällä kertaa Selian Dear deer -velour.  Kaava sama (mutta enemmän väljyyttä vähemmän joustavien kankaiden takia) kuin tässä ja tässä pipossa. Alkuperäinen kaava on netistä ladattu, enää sitä ei löydy.




Prymin liimattavasta heijastinnauhasta leikkasin kukkia bambin alla olevien kukkien päälle. Nyt näkyy!

Joulu alkaa jo pyöriä mielessä. Kävinkin jo joululahja(kangas)ostoksilla Kankaamossa. Ne onkin salaisia ompeluksia, omille lapsille. Toki ennen joulua ehtii vielä ommella muutakin.

12 kommenttia:

  1. Upea takki! Ahkerasti olet ommellut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sentään löytyy aikaa ompeluun, hektisen arjen keskellä :)

      Poista
  2. Onpa kaunis takki! Ja toki muutkin ompelukset :) Tuo Noshin harmaa sydänneulos on yksi minunkin lemppareistani. Mekon siitä jo raaskin tytölle ommella, mutta loppupala on vielä marinoitumassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Eilen surauttelin vielä lisää Noshin sydämistä, enää on rippeet jäljellä :D

      Poista
  3. Suloinen takki! Tuo torkkupeitto on myös aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toi torkkupeitto on ihanan lämmin. Käperryn siihen aina iltaisin <3

      Poista
  4. Tosi kaunis takki, tällaisen voisi tehdä omallekin pienelle neidille ensi kevääksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takki oli nopea ommella. Kaavojen piirtäminen se työläin vaihe, osia oli niin monta :D

      Poista
  5. Kivoja syksyompeluksia! Miekin tykkään noista sydämistä, tekisi mieli saada itsellekin "tyttöväreissä" :)

    VastaaPoista
  6. Hienoa,nyt löysin kaavat lapasiin,kiitos:)
    Kaapissa on odottamassa parikin erilaista fleece-palasta.Aina jollakulla mukulalla on lapaset häviksissä kouluaamuna ja ajattelin ommella ison kasan varahanskoja:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Aina on joltakulta lapasen pari hukassa. Pitäisikin ommella useampi lapaspari perheen koululaiselle. Kuin myös eskarilaiselle. Ja miehelle. Ja itselle ;)

      Poista