30. heinäkuuta 2015

Pöytämaja päiväkotiin

Lupasin ommella töihin, eli päiväkotiin lapsille pöytämajan. Viimein kesällä, ennen kesäloman alkua lunastin lupaukseni.


Päiväkodin kaapista löysin vanhan, ison lakanan ja leikkasin siitä (pöydän mittojen mukaan) majan seinät. Toiseen pitkistä seinistä leikkasin oviaukon jonka reunat kanttasin. Toisessa kangaspalassa oli iso oven kuva ja siitä tuli majan ovi. Ovi on kantattu ympäriinsä ja ommeltu kiinni oviaukon yläreunaan. Pöytämajan katto on kotoani, keittiön vanhaa verhoa. Toisesta verhosta ompelin joskus jouluisen esiliinan itselleni, joulukorttipussukan ja joulusukan. Pöytämajan toisessa päädyssä on pyöreä ikkuna.


"Kas metsämökin ikkuna,
sielt joku ulos kurkistaa."

Pöytämäja oli ihan mukava ommella, kanttaamista oli paljon ja hyödynsin siihen kankaista jääneet suikaleet.

Pöytämaja on koristeltu piirroksin. Koristelun tein yhdessä työkaverini kanssa. Majan takapuolella on lasten piirroksia - he olivat innoissaan saadessaan osallistua majan valmistamiseen.


Ja anteeksi... Maja on ihan törkeän ryppyinen. Olisi ehkä fiksua silittää se. Toistaiseksi ryppyisyys ei ole lasten leikkejä häirinnyt 😄

5 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän hieno ja pistän olen hautumaan.

    VastaaPoista
  2. Hei! Blogissani on sinulle tunnustus. Käyhän kurkkaamassa. :-)

    VastaaPoista
  3. Haluaisin haastaa sinut mukaan Liebster Award haasteeseen, jonka tarkoituksena on lisätä lukijoita muiden haasteeseen osallistuvien välityksellä. Lisätietoja löydät blogistani. Ystävällisin terveisin Pia Kavén aka Zophie 50 Shades of Wool -blogista. Lisätietoja löydät blogipostauksestani http://50shadesofwool.blogspot.com/2015/08/liebster-award-haaste.html

    VastaaPoista
  4. Onpa ihan mahtava idea, tämä täytyy laittaa mieleen!

    VastaaPoista