27. syyskuuta 2015

Ota hetkestä kii!

Tilasin kesällä ja alkusyksystä kivoja, kuviollisia trikoita. Ajatuksena oli, että ompelen niistä itselleni tunikoita töihin (päiväkotiin). Ensin oli kuitenkin tarkoituksena pudottaa muutama kilo. Ja nyt kun voisi taas itselleni ommella... iski kuosiähly! Kuviolliset kankaat ei nyt maistu yhtään kivalta (yläosissa), aikaisemmatkin kuviolliset yläosat siirsin vaatekaapissa taka-alalle. Kankaatkin joutuvat nyt odottamaan.

Alaosissa selkeät kuviot on kuitenkin ok. Noin kuukausi sitten ompelin itselleni ihanat hakaneulaleggarit. Trikoo Koot.fi -nettikaupasta. Ihanat :D Kaavana Ottobre Kids 1/2009 Taija. Seuraavaan versioon voisi ottaa hieman korkeutta pois vyötäröltä.



Yksi toteuttamisidea minulla oli yksivärisenäkin. Ostin jo aikoja sitten Kankaamosta Carpe Diem -silitystekstin ja selvä visio oli se, että se tulee kokonaan mustan tunikan selkäpuolelle. Nyt oli aika toteuttaa se visio. Myös tunikan musta joustocollege sekä resori (ja Viga-ompelulangat) on Kankaamosta,




Kaavan "esiäitinä" Moda 4/12 -lehden t-paita. Samaa kaavaa hyödyntäen olen aikaisemmin ommellut paidan mm. helmipanttereista ja Noshin kameroista. Tässä mustassa versiossa on vain pitempi helma ja kavennettukin tätä on. Pääntie on jäljennetty MIW-kaavasta jonka olen itselleni mieleiseksi muokannut. Carpe Diem -teksti muistuttaa takana kulkijoita elämään hetkessä :)

Syksyisin puraisee myös neulekärpänen ja tämä syksy alkoi käsineulonnalla (armknitting). Lankana Novita Hile kaksinkertaisena ja tuloksena tuubihuivi.

Sekä leggarit, tunika että tuubihuivi sopiva ihan kivasti yhteen.



Seuraava ompelus on jo jotensakin työn alla. Aika näyttää valmistuuko tänä syksynä vaiko ei...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti