19. heinäkuuta 2015

Leikkimökkiremppaa ja puulaatikoita

Ompelun lisäksi olen kesälomalla touhuillut remppahommissa. Leikkimökkimme oli yhä siinä kunnossa kun tähän taloon muuttaessamme; sisältä täysin maalaamaton. Ei siellä ollut kivaa leikkiä :( Sain vihdoin aikaiseksi maalata sen. Seinien väriksi valitsimme banaaninkeltaisen, koska sillä samalla värillä maalasimme entisen kodin leikkimökin sisäseinät myös ;) Ikkunoiden ja ovenpielet saivat valkoisen värin, lattia jäi entiselleen. Ompelin leikkimökkiin myös uudet verhot entisten, haalistuneiden tilalle. Verhot on tuunattu isosta verhosta, osa pääsi pöytäliinaksikin.



Perheen prinsessan vauva-aikana tein hänelle taulut IKEAn virtahepopuuvillasta. Saman kankaan jämistä ompelin nyt leikkimökkiin. Hassua oli se, että ompelin viirin ensin ja sitten löysin kaapista nuo taulut.


Satu- ja löhöilyhetkiin ompelin miehen rikkinäisistä farkuista (lahkeista) ison tyynyn leikkimökkiin. Sen päällä on kiva istuskella ja lukea yhdessä. Tyynyn sisään "piilotin" ompeluhuoneen roskakorin sisällön, eli saumurisilput ja muut pikkutilkut. Alakuvassa alaoikealla on siniseksi maalattu vanha kukkateline lapsuudenkodistani. Se toimittaa leikkimökissä aarteidensäilytyspaikan virkaa :)


Eniten leikkimökki sisustettiin 3-vuotiasta neitiä ajatellen, mutta toki isoveljet 6v ja 8v ovat sinne myös tervetulleita. "Mulla on ihana leikkimökki", tokaisi neiti eräänä päivänä. Kyllä siellä nyt viihtyy paljon paremmin kun on siistiä ja mukavaa :)

-------------------

Yhtenä päivänä olin hikilenkillä ja erään talon ulko-oven luona näin puisia laatikoita päällekkäin. Ne oli kivan näköisiä. Vihjasin miehelle, että voisi ehkä poikien kanssa nikkaroida sellaisia. Poikia ei kuitenkaan homma kiinnostanut. Päätin tarttua itse toimeen.

Löysin suht kapeita ja ohuita lautoja kaatopaikkakyytiä odottelevien puujätteiden joukosta. Päätin hyödyntää niitä. Löysin myös nurkkiin sopivaa rimaa. Sitten vaan sahailemaan ja naulailemaan. Nojuu, aluksi käytin nauloja ja vasaraa, mutta niittipyssyllä napsauttelu kävi kätevämmin.

Isomman laatikon koko 45cm x 35cm ja pienemmän 35cm x 25cm.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti