25. kesäkuuta 2014

Pumppiin ja jumppaan

Vaatekaappini kaipasi päivitystä jumppavaatteiden osalta. Varsinkin caprimallisia housuja tarvitsin ja koska ne on niin helppoja surautettavia, en halunnut sellaisia ostaa.

Ensin perinteiset jumppatrikoot, Mallikelpoisen ohjein piirtämilläni leggarikaavoilla (omin mitoin).


Sitten piirsin toiset kaavat eräistä valmiista housuista, ajatuksenani ommella Noshin farkkujerseystä rennommat, caprimalliset housut. No kappas, ei mennyt niinkuin Strömsössä ja niistäkin tuli caprileggarit. Mutta mitäpä siitä, mahtuu päälle ja on jalassa ihan sikakivat! Vyötäröä korotin hieman resorilla. Näyttää vähän (tai vähän enemmänkin) mammahousuilta, mutta ei resori paidan alta näy.


Eräästä kivan mallisesta ostetusta jumppatopista piirsin kaava (ja ne jopa onnistuivat ;) ). Koekappaleeseen valitsin kangaskaapista myrkynvihreän trikoon joka on aikoinaan tullut jostain yllätyskangaspaketista ja odotellut oikeaa tarkoitustaan. Nyt se tuli. Ajattelin, että ei ole iso menetys jo vaikka meneekin pieleen. Eipä mennyt ja kiva toppi tuli! Edessä on rypytystä, helmassa nauhakuja ja kiristysnauha.


Ihan kivasti voi toppia käyttää molempien caprileggareiden kanssa jumpissa ja pumpissa ;)


(Pahoittelen housujen läiskiä, ne johtuvat likaisesta peilistä.)

Tässä vielä kuva topista takaa. Keskiosa siis toppia, reunoilta näkyy rintsikoiden olkaimet.


Tätä toppikaavaa tulen käyttämään uudelleenkin. Pari korjausta kuitenkin; hiukan pitempi helma ja vähemmän rypytystä eteen.

Mitä ei kuvat kertoneet..? No sitä, että ennen kuvaa multa unohtui litistää yksi sauma ja nuppineula "kivasti" pisteli kuvien ottamisen aikana :O

Kyllä näillä kelpaa mennä vaikka Bodypump- tai Zumba-tunnille :D Ja jos tänä kesänä vielä lämpimiä ilmoja tulee, tulee caprit käyttöön muutenkin.

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva toi sun toppi ja käyttökelpoinen kaava tosiaan, ihan muuallekin kuin jumppaan :). Perusjumppahousuja tarvitsee aina ja itse ainakin tykkään ihan perushousuista ilman mitään kikkoja.

    VastaaPoista