23. joulukuuta 2013

Pari pientä ompelusta ja karjalanpiirakoita

Parisen viikkoa sitten ompelin virtuaalisen ompeluryhmän "tuplahaasteessa" kaksi samanlaista, käsivarteen pujotettavaa heijastinnauhaa. Toisen lähetin ompelyryhmän ideanikkarille ja toisen Suomen suurin joululahja . kampanjan äidille. Pienet kiitokset molemmille :) Käsivarsiheijastinidea Mallikelpoinen -blogin Emmiltä :)


Joulupöytään kuuluu meillä perinteisesti karjalanpiirakat ja äidin tekemät on parhaita :P Tänä jouluna kuitenkin oma äitini viettää joulun muualla, joten päätin tehdä karjalanpiirakat itse. Ohje löytyy mm. täältä. Aikamoisia räpellyksiähän nämä, ei mitenkään tasakokoisia. Mutta sainpas huomata ettei karjalanpiirakoiden tekeminen olekaan niin vaikeaa :) Pastakone auttaa kovasti.


Vuoden viimeinen virtuaalisen ompeluryhmän haaste tuli postissa valmiina, kankainen kassi johon painettu kuva. Haasteena oli tuunata kassi omannäköisekseen. Näitä kasseja täytyy nyt alkaa etsimään katukuvasta - helpottaa samaan ompeluryhmään kuuluvien bongaamista ;) Mut tunnistaa tällaisesta kassista (Yksi pieni käsityöblogi -teksti lisätty kuvankäsittelyohjelmalla). Yläreunassa kulkee ympäri pitsiä. Ukkeli sai identiteettikiriisin, päätti alkaa tanssia balettia ja sai päälleen tutun jossa vyötäröllä sinisiä lasihelmiä :D Ihana kaikessa outoudessaan.


Jouluaatto onkin jo ihan ovella :O Esikoinen sanoi tänään, että sellainen joulusukka olisi kiva. Olin jo laittanut ompelukoneet joululevolle, mutta vielä nappasin saumurin käyttööni ja surautin joulusukan. Sukka on kooltaan n. A4-arkin kokoinen. Alaosa samaa (verhoista kierrätettyä) puuvillaa kuin joulukorttitasku ja jouluinen essu. Yläosa on verkkakangasta, nurja puoli näkyy. Moka tuli ommellessa, ajatusvirhe mokoma. Sauma kulkee yläosassa sukan päällipuolella. No, onneksi ei erotu liikaa. Eiköhän tuo asiansa aja.


Sisäänsä joulusukka sai tonttulakit joihin sujautin sisälle jouluisia, paperipäällysteisiä konvehteja. Saa meidän pojat yllätykset jouluaattoaamuna. Ne tonttulakit... ne vasta fiasko oli! Ostin ne kaupasta, maksoivat vajaat 2€ kpl. Enpä tutkinut niitä kaupassa sen tarkemmin, kuuntelin vaan että ihanan heleästi kilisee kulkuset. Kotona sitten huomasin, että se ainoa sauma on aivan tosi surkealla tikillä ommeltu. Nappasin kulkuset pois, ompelin sauman uudelleen (molemmissa tonttulakeissa sama ongelma) ja laitoin kulkuset takaisin. Helpommalla olisin päässyt jos olisin tehnyt tonttulakit itse ;)

Ihanan lämminhenkistä joulua kaikille blogini lukijoille!



1 kommentti:

  1. ihanasti pimpattu sun liekkipyllysi :) omani vielä postinmatkassa :)

    VastaaPoista