27. lokakuuta 2013

Uusi ompelukone ja sen "neitsytmatka" / herkku sämpyläohje

Nyt mulla on uusi ompelukone. Menin ostamaan Husqvarna Viking Opal 650 -konetta, mutta niin vain kävi, että saapastelin ompelukoneliikkeestä ulos mukanani Pfaff ambition 1.0. Myyjä esitteli mulle sen vakiovarusteena olevan yläsyöttäjän... ja olihan se aika kätevä ;)


Vanha ompelukoneeni oli myös elektroninen, 1980-luvun alun Husqvarna 6690 - maailman ensimmäinen kirjoittava ompelukone ;) Myyjä sanoi, että Husqvarnani on aikoinaan ollut paras ompelukone siihen aikaan ;) Mutta onhan tämä Pfaff ihan toista maata - kyllä on täytynyt ohjekirjan kanssa siihen tutustua että pääsee jyvälle näytöstä ja näppäimistöstä. Mutta kyllä se tästä.

Ekat varsinaiset ompelukset uudella koneellani liittyvät Suomen suurin joululahja -kampanjaan (Facebookissa):

"Tänä vuonna Suomen suurin joululahja ommellaan yhdessä ja sen saajina ovat pienet potilaat ympäri Suomea. Tällä kampanjalla ei ole keräystiliä, ei pääyhteistyösponsoreita eikä minkäänlaista käsikirjoitusta. On vain toivottavasti hirmuinen kasa kansalaisten ompelemia pehmoleluja sekä kaksi sydäntä – sinun ja minun. Mihin tämä kaikki riittää jää nähtäväksi."
 
Nämä ompelemani pupuset ovat menossa TYKSin lastenklinikalle pieniä potilaita ilostuttamaan:

Kaava on oma. Silminä ja suina KAM-nepit. Pupujen takana on ompelumerkit joissa lukee "Handmade unique item". Vasemmanpuoleinen pupunen on babycord-samettia, kasvot trikoota. Oikeanpuoleinen veijari on collegea ja kasvot velouria. Korvat oli hankala täyttää! Ja koska babycord ei yhtään jousta, jäi sen pupun korvat täyttämättä. Mutta pysyy ne pystyssä noinkin :)

-----------------------------------

Olen viime viikkoina tehnyt monet sämpylät ohjeella, jonka alkuperäinen versio on Valion nettisivuilla. Mun versio menee näin:

Myslisämpylät:

  • 5 dl vettä
  • 1 ½ tl suolaa
  • 2 rkl hunajaa
  • pussillinen kuivahiivaa
  • 3 dl hedelmämysliä
  • 7 ½ dl sämpyläjauhoja
  • ½ dl rypsiöljyä
Sekoita suola ja hunaja +42 asteiseen veteen.

Lisää mysli nesteen joukkoon. Sekoita pussillinen kuivahiivaa 1dl sämpyläjauhoja ja lisää ne nesteeseen. Lisää hiljalleen loputkin jauhoista ja sekoita huolella. Lisää lopuksi rypsiöljy, sekoita ja jätä taikina leivinliinan alle (vedottomaan paikkaan) kohoamaan.

Leivo kohonneesta taikinasta haluamasi kokoisia sämpylöitä (mulla tulee n.16kpl) ja anna niiden vielä kohota leivinliinan alla sen aikaa, että uuni lämpiää.

Paista 225 asteessa n. 12 minuuttia.

Nam ja nauttimaan!

1 kommentti: