18. helmikuuta 2010

Hahtuvavillikset ja hahtuvatiimaimu

Sain valmiiksi toisen (pääasiassa yökäyttöön tulevat) vaippavillikset. Tähän mennessä on öisin ollut käytössä Huopasesta neulotut lyhytlahkeiset villikset ja näistä hahtuvavilliksistä olisi tarkoitus saada toisen yövillikset. Villikset on tehty Kestovaippainfon sivuilta löytyvällä ohjeella. Hieman ohjetta muokkasin, loin 50 silmukkaa ja haaran kohdalla päättelin 12. Jotain villiksiin olisi vielä tarkoitus neulahuovuttaa, katsotaan nyt mitä siitä tulee :)

Yökäytössä meillä on ollut sisävaipan ja villisten välissä hahtuvasta neulottu tiimaimu. Jämälangat pääsivät käyttöön kun neuloin toisen moisen illalla tv:tä katsellessa.

 
Neuloin tiimaimun tähän malliin: Loin 19 silmukkaa (nro 5 puikoilla kaksinkertaisesta hahtuvasta) ja neuloin 14 kerrosta aina oikein neuleena. Sitten kavensin molemmissa reunoissa 4 x 1 silmukkaa (siten, että kerroksen ensimmäinen silmukka neulottiin). Jokaisen kavennuskerroksen välissä kaksi kerrosta kaventamatta. Jäljelle jäi 11 silmukkaa. Neuloin 45 kerrosta 11 silmukalla ja sitten aloitin lisäykset. Lisäsin 4 x 1 silmukkaa (taas neuloin kerroksen ekan silmukan). Lisäyskerrosten välissä kaksi normaalia kerrosta. Lisäysten jälkeen silmukoita puikolla 19. Sitten 14 kerrosta aina oikein neuletta ja silmukoiden päättely. Langanpäät piiloon ja valmis!
Imun voi joko käsitellä lanoliinilla tai käyttää sellaisenaan.

14. helmikuuta 2010

Monta hommaa tekeillä

Tällä hetkellä on monta projektia kesken, niin neulomuksia kuin ompeluksiakin. Novitan Puro-langasta olen neulomassa itselleni pitkää villatakkia ja se on varsin vaiheessa. Nyt on aktiivisemman puikkojen heiluttelun kohteena jälleen vaippavillahousut tuolle meidän 10kk ikäiselle kuopukselle. Lankana on keskiharmaa ja violetti hahtuva. Ostin neulohuovutusjutut joten jospa noihin villahousuihin saisi jonkun kivan kuvion huovutettua.

Ompeluprojekteista kesken tencel-imut kestovaippoihin ja vielä ajatuksen asteella L-kokoinen sisätäyttövaippa velour/tencel. Vaippa tulee osittain kierrätysmateriaaleista, velour on peräisin mun vanhoista velourlökäpöksyistä. Ehkäpä laitan vaipan peppupuolelle jonkun kivan aplikaation.