Halusin tehdä itselleni a-linjaisen takin syksyksi. Löysin kivannäköisen takin Mutturalla -blogista ja kävinkin hakemassa kirjastosta lehden jossa kaava oli.
Ohjeen takissa oli kaulukset. En halunnut kauluksia, vaan hupun joten pääsin (?) kaavaa muokkaamaan. Kaavoja piirtäessä muokkasin etukappaleet yhtenäisiksi ja kaula-aukon muodon nappasin Linnelin Make it work -kaavasta. Hupun kaavan lainasin tietysti myös siitä. Jotta tähän päästiin, tein ensiksi testiversion.
Tein testiversion lakanakankaista, jotta voin testata hupun toimivuutta
ja takin istuvuutta. Näissä testiversion kuvista huomaa, että säilytin
takana yläkaarrokkeen. Eteenkin sellaiset olisi ohjeessa kuuluneet,
mutta muokkasin ne pois.
Kun testiversio oli tehty ja malli hyväksi havaittu, leikkasin "oikeat" kankaat. Kuosikangas puuvillaa meidän ruokapöytään liian pitkästä liinasta joka on ollut meillä jo vuosia. Vuorena tikkivuorikangasta. Ja tällainen takista tuli - tykkään (vaikka ilme on kuin myrkyn nielleellä :P )!
Kuten ehkä huomasitte, tällä kertaa kuvat ei ole itse otettuja, vaan kuvaajana toimi meidän 4½v ;)
Hihojen pyöriöt olis pitäny ohjeen mukaan rypyttää langoilla ja laittaa vatiinia saumanvaroihin. Mä rypytin framilonilla, ilman vatiinia ja ihan hienosti meni. Muistin jopa ripustuslenkin tähän ommella ;) Nyt vaan sais alkaa syksyisemmät kelit tulla. Hiukka liian lämpöinen oli takki tänään +20 lämpötilassa :)
Kaava: Ottobre Woman 5/2009, Penelope
Materiaalit: kuosikangas omasta jemmasta, tikkivuori, tukikangas ja napit Jättirätistä.
Wau! :)
VastaaPoista:) Mä tykkään tästä kans kovin! Tulis vaan jo viileempää että pääsis käyttämään!
PoistaUpea takki! :D
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaIhan huippu! Ja ihan sinun näköinen kangas ;)
VastaaPoistaEiks oo kumma, et oli "helpompaa" tehdä tästä pöytäliinasta takki kun lyhentää se sopivan mittaiseksi ;) Tuo toinen puoliskoni tosin naureskeli kun takin näki ja oli sitä mieltä, et näytän Pikku-Myyltä Muumilaaksossa. Aina yhtä kannustava tätä mun terapiamuotoa kohtaan :/
PoistaTosi upea takki! Ihana värikin kaikenlisäksi.
VastaaPoistaHieno takki :)
VastaaPoistaHieno tuli kyllä takista! Jo vain kelpaa kulkia tämä päällä kun sopivat kelit tulee :)
VastaaPoista