15. heinäkuuta 2012

Virttyneille villahousuille uutta väriä pintaan

Keskimmäisen lapsen ollessa pienempi, ostin kestovaippatapahtuman vaippakirppikseltä Ruskovillan lyhytlahkeiset villavaippahousut. Kokona luki 80cm, mutta osoittautuivat pienemmiksi :/ Housut ei kauan hänelle mahtuneet, mutta nyt niitä on jonkin verran käytetty nuorimmaisella. Housuissa oli kuitenkin sisäpuolella kakkatahraa, eikä housuja tullut paljoa käytettyä. Törmäsin netin ihmeellisessä maailmassa amerikkalaiseen mehujauheeseen nimeltä Kool-Aid. Sillä voi värjätä vaatteitakin. Niinpä tilasin kyseistä jauhetta useammassa värissä ja päätin kokeilla värjätä nuo villahousut ensin. Ohjeet löysin täältä. Jos aihe kiinnostaa, myös tänne kannattaa kurkistaa :)

Tämä oli alkutilanne. Luonnonvalkoiset Ruskovillan vaippavillahousut kaipaavat uutta väriä ja mangonvärinen Kool-Aid on tullut apuun.


Värjäsin housut kattilassa, mikrossakin se olisi ollut mahdollista. Ensin laitoin kattilan noin puolilleen vettä (koko varjättävän vaatteen piti mahtua veden alle) ja sekoitin veteen yhden pussillisen värijauhetta.  Näyttää ihan appelsiinikiisseliltä :P


Sitten oli housujen aika hypätä värikylpyyn...


...mutta villahousutpa osaavat kellua, eikä ne pysyneet veden alla ilman apuvoimia. Lisää apuvälineitä siis peliin mukaan! (Vaihtelin pariin, kolmeen otteeseen apuvälineiden paikkoja keittämisen aikana.)


Vesi alkoi lämmetä ja kiehua, samalla väri tarttu vedestä villahousuihin.


Annoin housujen olla kiehuvassa vedessä jonkin aikaa ja sitten nostin kattilan pois levyltä. Housut nostin lautaselle ja huuhdoin housuja kylmällä vedellä hetken kunnes otin ne käteen ja huuhdoin vielä hiukan lisää.

Olisi varmaan auttanut, jos olisin kastellut housut ennen kuin upotan ne veteen. Tällöin housut ei olisi enää niin paljoa kelluneet ja väri olisi tarttunut tasaisemmin. Mutta ihan kivat näin ensimmäiseksi värjäysviritelmäksi. Väri ei tarttunut ompeleisiin eikä kunnolla haaraosaan joka oli huopunut ennen värjäämistä, myös vyötäröllä on vaaleampia kohtia. Olisi voinut auttaa sekin, että olisin laittanut veteen kaksi pussia värijauhetta. Ohjeessa luki että yksi pussi 100g kohti. Housut painoivat 88g.


Tässä kivassa kus*n, eiku siis mangonkeltaisessa värissä ei ainakaan maitokakkatahrat niin helposti näy ;)

Olipas tuo värjääminen kivaa! Ja nopeaa. Syksyn tullen voisi ostaa luonnonvaaleaa villalankaa ja värjätä sitä mieleisekseen ;) Koukuttavaa puuhaa.