15. helmikuuta 2011

Koiran fleecehaalari, sieniperhe ja kevättakki

Vuosia sitten ompelin koirallemme fleecehaalarin pakkaspäivien lenkeille. Se ei kuitenkaan istunut niin hyvin kuin oli tarkoitus ja niinpä haalari päätyi moneksi vuodeksi kankaiden joukkoon vaatehuoneeseen. Eilen kaivoin sen kätköstä ja sovitin sitä meidän koiralle. Sitten nuppineulojen avulla testailin miten haalaria saisi muokattua. Vetoketjun poistin, sitä piti hieman siirtää. Etulahkeita olis ehkä pitäny lyhentää, mutta laiskuus iski siinä vaiheessa, voihan niitä hiukan kääntääkin.

Nyt haalari istuu hiukka paremmin koiran päälle, eikä tarvitse kantaa huolta siitä, että kakkendaagelit likaisivat puvun. Kaava on jostain nettisivulta muistaakseni, mutta en yhtään muista mistä. Olen tuon haalarin ommellut joskus vuonna 2004 tai 2005.


Kuten kuvista näkyy, tällä haalarilla näkyy myös pimeällä - ainakin edestä. Malli on taas varsin edustavan näköinen. Meidän Peppi-vanhus ei ole koskaan välittänyt olla noissa mallin hommissa, ja sen kyllä huomaa. Häntä ei vahingossakaan nouse ylös, ihan kuin siinä olisi paino.

Tilasin Paapii Designilta tsi-sieniperheen ja se on nyt työnalla. Tosin luulen, että meillä ei ola vanua sienten täyttämiseen... ellei sitten kierrättäisi jotain kulahtanutta koristetyynyä.

Kotopuolessa (vanhempieni luona) käydessäni selailin vanhoja käsityölehtiä ja nappasin pari mukaankin. Eräässä lehdessä oli kiva lapsen kevättakin kaava ja sen takin aion tehdä 98cm kokoisena kierrättämällä vanhan talvitakkini. Eilen leikkasin talvitakista päälliskankaat, otin talteen vetoketjut, heijastimet jne. Jaksaisikohan tänä iltana leikellä takin kaavat. Vuorikangas löytyy luultavasti vanhoista t-paidoista.

1 kommentti:

  1. Takkiin tuleekin tikkivuori, kun sattui kivasti eräästä kangaspussista sopiva beigenvärinen tikkikangas löytymään :)

    VastaaPoista