Tänä iltanakin teki mieli ommella jotain... kauan selailin käsityölehtiäni koittaen löytää jotain kivaa kaavaa tyttöjen paitaan (kaveriksi eilen ompelemilleni housuille). Eipä mieleistä kaavaa kuitenkaan löytynyt, ja niinpä päätin ommella vain jotain. Ja mikäs sen helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin kevätpipo joustofroteesta :) Koristeeksi ompelin eteen kauan ompelupakissa lojuneen Puuha-Pete -kuvan. Kuva on siis oikeasti silityskuva, mutta kiinnitin sen ompelemalla. Ajattelin tätä pipoa kuopukselle, mutta katsotaan kenelle se sopii ;)
23. maaliskuuta 2011
22. maaliskuuta 2011
Jotain vaaleanpunaista... ja pinkkiä!
Hieman naisellisia sävyjä blogiin :D Tuunasin yhden hihattoman paitani uuteen uskoon. Ennen paita oli malliltaan tämän tyylinen. Ompelin hieman sisään sivusaumoista ja poistin leveän helmakaitaleen, helman huolittelin kaksoisneulalla. Nyt paita on enemmän mun makuuni :P
Sitten leikkelin yhdet vaaleanpunaiset caprihousut, joista en pidä. Kerran niitä pidin eikä olleet nekään mun makuuni. Kangas pääsi uusiokäyttöön housuina, jotka annan kummitytöllemme :) Housut on ommeltu Ottobre Kids 6/2010 Milla -ohjeen mukaan. Housut on kokoa 104cm. Lahkeissa on poimutukset, jotka tein kuminauhan avulla.
Lahkeissa on pitkät resorit (nekin alunperin omista housuistani). Kun resorin kääntää kaksinkerroin, saavat housut uutta ilmettä. Näiden housujen kaveriksi olisi tarkoitus ommella vielä joku kiva paita, ehkäpä aplikaatiolla varustettuna :)
Kun näitä mun blogitekstejä lukee... voi huomata että Ottobre Kids 6/2010 -lehden ohjeet on olleet varsin mieluisia :P

21. maaliskuuta 2011
Pieni hiirulainen ja ihan kiltit pöllöt haalarissa
Tässäpä se mielessä ollut projekti toteutettuna; Me&I -tyyliset haalarihousut koossa 92/98cm. Kaava on piirretty Me&I -housuja mukaellen, lahkeet tein pitemmiksi. Haarapala tuotti hiukan ongelmaa, mutta kyllä se ihan hyvin onnistui vaikka aiheuttikin lisähommaa. Käytin housuissa limenvihreää joustofroteeta, keltaista tenceljoustofroteeta, vuorikangasta, harmaata velouria (vanhoista housuistani) ja pari KAM-neppiä olkapäille. Nämä on siis ommeltu meidän kuopukselle.
Housujen yläosassa on vuorikangasta keltaisen viivan yläsaumaan saakka... ja housut ommeltuani totesin ettei se ihan hyvä juttu ole. Eihän housut jousta nyt tuosta kohdasta ollenkaan :/ Onneksi housut silti pojalle mahtuu jalkaan. Pukeminen / riisuminen on hankalaa jos alla on kestovaippa, mutta pikkareilla nämä housut on vallan mainiot. Mietinkin, että pitäisikö minun leikata vuorikangasta pois ja huolitella vuorikankaan reunat... katsotaan.
Neppejä laittaessa huomasin, että pöllöthän yleensä syövät hiiriä... :o Mutta nämä pöllöt onkin tuon hiiren kavereita <3 Alunperin ajattelin limenvihreitä neppejä, mutta en malttanut odottaa että niitä jostain tilaisin ja ne tulisivat kotiin. Niin pääsivät pöllönepit käyttöön. Hiiri oli myös tarkoitus laittaa suoraan, mutta se näytti hassulta keltaisen osan kanssa... ja niinpä hiiri pääsi kipuamaan mäkeä ylös.
Lahkeissa on vielä rutkasti kasvuvaraa (kuvassa ne on käännetty) ja tilaa on vielä selänkin kasvaa pituutta.

19. maaliskuuta 2011
Ompelisinko jotain myös itselleni..?
Paljon on tullut ommeltua vaatteita pojille. Heidän vaatekaapit tuntuu pursuvan vaatepaljoudesta jo muutenkin. Laitoin siis tilaukseen pari Ottobre Women -lehteä, ainakin tässä uusimmassa lehdessä näyttäis olevan ihan kivoja kaavoja kesään :) Kaipa sitä osaa itselleenkin jotain ommella.
Mutta lastenvaatteista puheenollen, on mulla yks mielenkiintoinen projekti työnalla. Suunnitelma on tehty, kaavat on piirretty (ainakin melkein kokonaan). Kovasti tekis mieli leikellä kankaat ja ommella, mutta ei tänä iltana. Olis kai ihan hyvä saada nukkua joku yö edes kunnolla... tarpeeksi pitkään. Suunnitelmaan kuuluu limenvihreää joustofroteeta, keltaista tenceljoustofroteeta, harmaata velouria... noita nyt ainakin. Toivottavasti se onnistuu!

18. maaliskuuta 2011
Hurrrrja dinopaita ja murrrrr mitkä kalsarit!
Tänään on ompelukone ollut kovassa käytössä. Poikien päivälepoaikaan leikkasin ja ompelin esikoiselle pitkät kalsarit TiriTomista tilaamastani Monsteri-trikoosta. Kangasta tilatessani olin ajatellut, että ompelen kankaasta paidan, yhdistettynä johonkin yksiväriseen trikooseen. Mutta kun esikoinen kankaan näki, hän ilmoitti oitis haluavansa siitä pitkät kalsarit - "sellaset jotka on nyt mulle sopivat". Ja niin pääsi taas käyttöön Ottobre Kids 6/2010 -lehdessä ollut Pitkä Jussi -ohje.
Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata, että lahkeissa on jatkopalat. Kun kangas tosiaan oli paitaa varten tilattu, ei korkeus riittänyt kalsareihin... sai hiukka säätää ;)
Illalla ompeluinto iski uudelleen ja leikkelin Lasten Metsolasta tilaamaani vihreää interlocktrikoota, sekä TiriTomin tilauksessa ollutta oranssia interlocktrikoota ja ihanaa ruskeapohjaista dinosaurus -interlocktrikoota + ruskeaa resoria. Näistä syntyi jälleen paita esikoiselle, kaavana tuttu ja turvallinen Ottobre Kids 4/2010 -lehden Eiffel -kaava. Taas paidasta tuli erinäköinen :)
Etukappale on dinointerlockia, hihojen etupuolet oranssia interlockia, hihansuissa dinointerlockia.
Paidan takakappale dinointerlockia, hihojen takapuolet vihreää interlockia, kauluksessa ruskeaa resoria.
Paidan toisen hihan etu- ja takakappaleita yhteen ommellessani kangas meni kurttuun ja kurjan näköiseksi. Huomasin sen vasta ommeltuani hihansuukappaleen. Hätä keinot keksii, piilotin tuon kohdan Made by AnneS -merkin alle ;)
Juu, ei ole hihansuut ommeltu kaksoisneulalla... olis kyllä pitäny niin olis tullu siistimmät hihansuut. Sen sijaan otin kaksoisneulan käyttöö helmassa. Siinä tohkeissani sitten ommella hurruttelin kaksoisneulalla ja kappas - ompelin sillä nurjalta puolelta! Voi hyvänen aika :/ Ei tullu kovin siisti päällispuoli joten purkuun meni. Onneksi en ratkojalla onnistunut tekemään silmäpakoja kankaaseen. Ompelin sitten uudelleen helman, tällä kertaa oikealta puolelta.

15. maaliskuuta 2011
Pussukka vol. 2
Tänään mietin, josko poikien päivälepoajan käyttäisi keskeneräisiä juttuja tehden. Mutta eipä siitä mitään tullutkaan kun postilaatikosta löytyi TiriTomista tulleita kangaskirjeitä. Tilasin (ihan pussukat mielessäni, sieltä paria kivaa puuvillakangasta 30cm pätkät. Ensiksi ompelin kitarakuosillisen pussukan. Kuosikankaaseen silitin ensin tukikangasta, vuorena interlocktrikoo (parempi olisi olla joustamaton materiaali). Ja tuon vetoketjun olin kyllä alunperin ostanut oman kevättakkini taskuihin... kun ne vetoketjut on rikki.
Toinen pussukkakangas onkin sitten melkoisen retroa... mutta siitä sitten myöhemmin.

11. maaliskuuta 2011
Kypärämyssyistä ja traktorivaatteista
Vaihdoin blogimallia... tämä on hiukka pirteämpi kuin se edellinen tummansininen kukkamalli :)
Tänään oli esikoisella ensimmäistä kertaa päässään ompelemani kypärämyssy. Se istui päähän tosi hyvin eikä päässyt pyörimään päässä kuten pojan toinen kypärämyssy :) Varsin onnistunut ompelus siis. Myös kuopuksen kypärämyssy on aivan sopiva ja erinomaisen hyvä :P

Ja tässäpä vielä poikien yhteisposeeraus traktoriasuissaan :)
(...ja kuopuksella kuolaa paidassa... niinpä tietysti.)
10. maaliskuuta 2011
Traktoreita, myös kuopukselle :)
Levensin hieman etu- ja takakappaleita kun kaaava oli malliltaan suht kapea ja kuopuksella masua löytyy ;) Kauluksen suurenemista en tietty osannut ajatella etukäteen, mutta ainakin resori siihen kivasti asettui. Pitää kokeilla kuopukselle paitaa ja korjailla sitten jos ihan kammottavalta näyttää.
Molemmat kaavat Ottobre Kids 4/2010 -lehdestä. Eiffel-paita, kokoa 98cm ja Orava -svetarihousut 98cm, omin muutoksin (sekä etu- että takataskut sekä sivukaitaleet jätin pois, lisäsin hieman leveyttä sekä etu- että takakappaleisiin).
Housuista puuttuu vielä vyötärökuminauha... lisään sen jos tarvetta on. Koska etu- ja takakappale on leikattu vanhasta t-paidastani, sain hyödynnettyä vanhan paidan helman sellaisenaan.
Ajattelin näitä kuopukselle synttärilahjaksi, mutta enhän mä jaksa tätä settiä yli kuukautta kaapissa piilotella ;)
Vääränvärinen interlock, oikeanvärinen paita :)
Eilen illalla piirsin kaavat ja leikkasin kankaat kuopukselle tulevia traktorihousuja ja traktoripaitaa varten.
Eilen saapui Lasten Metsolasta tilaamani vihreä traktorijoustis, vihreä interlock ja vihreä resori. Tarkoituksena oli yhdistää ne samaan paitaan. Interlockin värin sopivuus muihin kankaisiin mietitytti jo tilausvaiheessa. Lähetin tiedusteluviestin värien yhteensopivuudesta Lasten Metsolaan (koska kuva saattaa värejä vääristää), mutta en saanut vuorokauden sisällä vastausta. Päätin sitten tilata kankaat ja näin kävi:
Tuo vihreä interlock (oikealla) näyttää noiden muiden vihreiden kanssa enemmänkin turkoosilta kuin vihreältä! Päätin kuitenkin leikata siitä etu- ja takakappaleet kuopuksen paitaan ja katsoa miltä näyttää. Sitten tänään koiran kanssa aamulenkillä ollessani keksin, että voisin leikata eräästä (tuolla hetkellä päälläni olleesta, joustiksen ja resorin sävyihin paremmin sopivasta), vihreästä t-paidasta kuopuksen paitaan etu- ja takakappaleet.
Näin löytyikin parempi vihreiden sävyjen yhdistelmä ja interlockista leikkaamani etu- ja takakappaleet pääsevät johonkin toiseen paitaan. Samalla toteutuu kierrätysidea kun saan vanhan paitani hyödynnettyä :)
Kunhan pojat menee tänään päivälevolle, niin... kylläpä ompelukone alkaa surista :D Nuppineulatki on jo valmiina paikoillaan.

8. maaliskuuta 2011
Kypärämyssy vol. 2 ja raitapussukka
Koska eka kypärämyssy oli liian pieni esikoiselle, päätin kokeilla kaavan suurentamista. Se onnistuikin yllättävän hyvin ja jopa kappaleet vastasivat toisiaan kun kankaita yhdistelin :D Vertasin vielä valmistumisen jälkeen kypärämyssyä esikoisen toiseen kypärämyssyyn ja aikaslailla sinnepäin se koko oli, hieman napakampi tosin. Mutta se olikin toiveissa, koska aikaisempi myssy on turhan löysä.
Sitten kerran eksyin handmade hippu -blogiin ja löysin sieltä pussukan teko-ohjeet. Sitähän piti tietty kokeilla :) Pengoin kangaspusseja ja päätin laittaa päälliskankaaksi PUL:ia (vesiroiskeet ei kastele pussukan sisältöä) ja sisäpuoleksi laitoin enstexiä kun sen suht ryhdikkääksi koin. Löytämäni vetoketjun pituus määräsi sen minkä kokoinen pussukasta tulee. Saa nähdä mitä käyttöä tuolle keksin :)
Pussukan värit ei ole oikein noissa kuvissa. Hankala saada todenmukaisia kuvia hämärässä. Kyseessä on siis ruskea-oliivi -raitaPUL. Vetoketju sattui olemaan väriltään täsmälleen sama kuin PUL:n ruskea :)

5. maaliskuuta 2011
Kypärälakki, pari perhostaittoimua, traktorihousut ja -paita
Päätin tehdä esikoiselle kypärämyssyn, ohjeena netistä löytyvä Ottobren Lohikäärmelakki. Mittasin esikoisen päänympärykseksi hieman reilut 52cm ja päätin tehdä ohjeen suurimmalla kaavalla joka oli 52. Mutta kuinkas ollakaan, kypärämyssy olikin sopiva kuopukselle. Täytyy suurentaa kaavaa jotta saa sopivan esikoiselle. Kankaina käytin pöllöset -interlocktrikoota sekä vaaleankeltaista interlocktrikoota sekä harmaata resoria.
Päätin ommella myös pari uutta perhostaittoimua, sillä kuopus pissaa nykyään kerralla hurjasti eikä tencelperhoset ja banbuoustofroteeperhoset tahdo olla tarpeeksi janoisia. Jospa näistä olisi apua... Toisessa kuosina piristämässä joustofrotee ja toisessa flanelli (ja pieni lisäimusuikale kriittisimmässä kohdassa). Molemmissa on kuosikankaiden lisäksi kaksi kerrosta hamppucollegea.
Tilasin ihanaa turkoosia traktorijoustofroteeta Royal-tuotteelta ja siitä syntyi housut esikoiselle. Kaavana käytin samaa Orava-svetarihousut -kaavaa kuin aikaisemmin esikoiselle ompelemissa housuissakin. Mutta nyt en leikannut sivukaitaleita erikseen, jatkoin hiukan sivusta sekä etu- että takalahkeita. Housuista ei tullut yhtä leveitä kuin sivukaitaleen kanssa ommelluista ja siksi vyötäröresori olisi saanut olla lyhempi. Mutta koska resorin sisällä on kuminauha, ovat housut aivan käyttökelpoiset :)
Samasta traktorijoustiksesta, yhdistettyna turkoosiin trikooseen, ompelin esikoiselle myös paidan. Paidan kaava on Ottobre 4/201 -lehden Eiffel-paita, muutamin muutoksin. Kyseisessä paidassa hiha koostuu kolmesta eri kaavasta; hihansuukaitaleesta, etuosasta ja takaosasta. Yhdistin nuo kolme kaavaa ja leikkasin hihan yhtenä kappaleena. Kyllähän tuo paita jotain kuvaa kaipaisi tuohon eteen, mutta en uskaltanut alkaa aplikaatioiden kanssa leikkimään... Toivottavasti poika pitää paidasta kun sen aamulla näkee :D
Eiffel-paidan ohjeella tein esikoiselle joululahjaksi apinaleijona -paidan ja se on ollut tosi tykätty!
Nyt mulla on myös kokolappuja joita voi vaatteisiin ommella. Traktorihousut ja -paita onkin nyt ensimmäiset ompelemani vaatteet joihin olen kokolapun ommellut :) Pitäis ommella lappuset noihin aikaisempiinkin ompeluksiini.
Tuo viime vuoden viimeinen Ottobre Kids (4/2010) on ollu mulla tosi ahkerassa käytössä... Sen sijaan tän vuoden ekasta lehdestä ei ole löytynyt yhtään ommeltavaa. Olisikohan seuraavan lehden mallit jo kivempia?!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)